Bárbmu

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Versio hetkellä 22. joulukuuta 2014 kello 09.40 – tehnyt Olli (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bárbmu

Bárbmu tai Bárbmoriika on pohjoissaamelaisessa mytologiassa lämmin eteläinen maa, johon muuttolintujen uskottiin lähtevän talveksi. Muuttolintuja sanotaan bárbmoloddi eli 'Bárbmun linnuiksi'. Bárbmu on K. Nielsenin mukaan 'paikka, jossa on kuviteltu ihanuus'. Bárbmu on paratiisin kaltainen valtakunta maan äärillä. Siellä kääpiöt harjoittavat ihmisen tapaan poronhoitoa ja kalastusta (vrt. lintukotolaiset Lintukodossaan suomalaisessa perinteessä). Bárbmun hallitsija Bárbmoáhkka, 'Bárbmo-akka', mainitaan 1700-luvun norjansaamelaisia koskevissa lähteissä. Bárbmo-akka mainitaan myös kuvatun noitarummuissa yhdessä kurjen kanssa. Kolttasaamelaiset kertovat muuttolintujen hallitsijasta, lintujen eukosta l ddeœenä«kk, joka hoitaa lintuja talven aikana ja määrää, kuinka monta lintua keväällä palaisi takaisin Lappiin. Myös sääsket menevät Lintujen eukon luokse.

Bárbmu -sanan on oletettu olevan lainaa norjankielen barm-sanan vanhasta muodosta, joka tarkoittaa mm. kaltevaa rantaa, laakeaa maisemaa joka kohoaa merestä, laakeaa saarta, joka näkyy taivaanrannalla (Toivonen).


Sisällysluettelo: Etymologia

Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore

Jelena Porsanger



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Bárbmu, wintering place of migration birds

Look the Finnish tab.

Jelena Porsanger



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den

,