Ero sivun Ensyklopedian käyttöohjeet versioiden välillä
Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
(Ak: Uusi sivu: {{Artikkeli |sivun nimi=Esittely |kieli=suomi |id=20141204160412 |artikkeliteksti=<P align="justify">Saamelaisten nimeäminen alkuperäiskansaksi perustuu {{Artikkelilinkki|10105|s...) |
|||
| (Näytettyjen versioiden välissä on 3 versiota, jotka ovat yhden käyttäjän tekemiä.) | |||
| Rivi 11: | Rivi 11: | ||
<b>Saamelaisten ja Saamenmaan nimistä</b> | <b>Saamelaisten ja Saamenmaan nimistä</b> | ||
| − | <P align="justify">Sápmi-termi löytyy kaikista saamen kielistä ja se tarkoittaa aluetta, kieltä ja ihmistä. Etnonyymi sápmelaš (johdos sanasta sápmi) ja suomen ikivanha heimonimi hämäläinen ovat lähtöisin samasta alkuperästä. Sápmi, sápmelaš ulottuu vähintään 3000 vuotta taaksepäin, jolloin se vakiintui saamelaisten esivanhempien omakieliseksi nimitykseksi.</p> | + | <P align="justify"><i>Sápmi</i>-termi löytyy kaikista saamen kielistä ja se tarkoittaa aluetta, kieltä ja ihmistä. Etnonyymi sápmelaš (johdos sanasta sápmi) ja suomen ikivanha heimonimi hämäläinen ovat lähtöisin samasta alkuperästä. <i>Sápmi</i>, <i>sápmelaš</i> ulottuu vähintään 3000 vuotta taaksepäin, jolloin se vakiintui saamelaisten esivanhempien omakieliseksi nimitykseksi.</p> |
<P align="justify">Saamelaisista vanhastaan, aina 1960-luvulle saakka käytetty eksonyymi (muiden antama nimitys) on lappalainen, joka on historialtaan tiiviisti kytköksissä alueen nimitykseen Lappi (latinalaistettuna Lapponia). lop, lopari saamelaisten nimityksenä esiintyy venäläisissä lähteissä jo 1200-luvulla. Suomessa ja sen läheisissä sukukielissä sanaa lappalainen on käytetty viittaamaan paitsi saamelaisiin myös yleensä pohjoisempana asuviin kansoihin (kuten vienankarjalaisiin) tai rintamailta kauempana asuviin ihmisiin, mihin saattaa perustua Lappi-sanan yleisyys laajalti esim. Etelä-Suomen paikannimistössä. Myös ruotsin kielessä on käytetty nimitystä lapp (monikossa lappar) jo 1200-luvulla, ja olettaen sanaa alkuperältäänkin skandinaaviseksi, liittyen sanaan lapp 'paikkatilkku', on ajateltu sen olleen alkuaan pilkkanimitys. Sanan alkuperä on kuitenkin hämärän peitossa, ja se saattaa olla alkuaan itämerensuomalainenkin. Jälkimmäisessä tapauksessa sillä lienee viitattu yksinkertaisesti rintamailta syrjässä asuviin ihmisiin. Sanan pejoratiivistuminen on kytköksissä valtaväestön asenteisiin saamelaisia kohtaan. Pejoratiivistumisen myötä siitä on Pohjoismaissa luovuttu, mutta vastaava termi on monissa Euroopan kielissä edelleenkin laajalti käytössä (esim. ranskan lapon, saksan Lappe, Lappisch, unkarin lapp). Nykyään Suomessa nimityksestä lappalainen on tullut hallinnollinen ja sitä käytetään, kuten historiallisissa lähteissäkin, maanomistus- ja kiinteistökysymyksiin liittyvissä yhteyksissä.</p> | <P align="justify">Saamelaisista vanhastaan, aina 1960-luvulle saakka käytetty eksonyymi (muiden antama nimitys) on lappalainen, joka on historialtaan tiiviisti kytköksissä alueen nimitykseen Lappi (latinalaistettuna Lapponia). lop, lopari saamelaisten nimityksenä esiintyy venäläisissä lähteissä jo 1200-luvulla. Suomessa ja sen läheisissä sukukielissä sanaa lappalainen on käytetty viittaamaan paitsi saamelaisiin myös yleensä pohjoisempana asuviin kansoihin (kuten vienankarjalaisiin) tai rintamailta kauempana asuviin ihmisiin, mihin saattaa perustua Lappi-sanan yleisyys laajalti esim. Etelä-Suomen paikannimistössä. Myös ruotsin kielessä on käytetty nimitystä lapp (monikossa lappar) jo 1200-luvulla, ja olettaen sanaa alkuperältäänkin skandinaaviseksi, liittyen sanaan lapp 'paikkatilkku', on ajateltu sen olleen alkuaan pilkkanimitys. Sanan alkuperä on kuitenkin hämärän peitossa, ja se saattaa olla alkuaan itämerensuomalainenkin. Jälkimmäisessä tapauksessa sillä lienee viitattu yksinkertaisesti rintamailta syrjässä asuviin ihmisiin. Sanan pejoratiivistuminen on kytköksissä valtaväestön asenteisiin saamelaisia kohtaan. Pejoratiivistumisen myötä siitä on Pohjoismaissa luovuttu, mutta vastaava termi on monissa Euroopan kielissä edelleenkin laajalti käytössä (esim. ranskan lapon, saksan Lappe, Lappisch, unkarin lapp). Nykyään Suomessa nimityksestä lappalainen on tullut hallinnollinen ja sitä käytetään, kuten historiallisissa lähteissäkin, maanomistus- ja kiinteistökysymyksiin liittyvissä yhteyksissä.</p> | ||
| Rivi 23: | Rivi 23: | ||
<P align="justify">Varhaiskantasaamelaisuus siis nykytietämyksen mukaan on muotoutunut saamelais-suomalaiselta pohjalta vasta Suomessa, Itä-Karjalassa ja myöhemmin myös Skandinaviassa. Saamelaisten historiallisesti tunnettu esikristillinen maailmankuva on merkittävästi eriytynyt sen taustalla olevasta uralilaisesta perinteestä. Erot oletettuun uralilaiseen kantakulttuuriin (ja myös sen perushahmotukset hyvin pitkälti säilyttäneeseen suomalaiseen perinteeseen) ovat siinä määrin perustavia, etteivät ne selity pitkällä itsenäisellä esihistorialla tai esim. skandinaavisilla kontakteilla. Esim. uralilaisille kulttuureille leimallinen horisontaalinen maailmanhahmotus on saamelaisilla ollut selvästi toissijainen, kun taas vertikaalinen hahmotus (ylinen, keskinen ja alinen maailma) on vastaavasti ollut huomattavan korostunut. Vesiteitten merkitys myyttisissä mielikuvissa on Lapin suurista joista huolimatta ollut suhteellisen vähäinen, eikä pohjoisella ilmansuunnalla ole ollut sitä tuonpuoleiseen viittaavaa asemaa, joka sillä uralilaisissa kulttuureissa on ominainen, jne. Yksi selitysmahdollisuus on, että saamelaiset pohjoiseen levittyessään ovat inkorporoineet itseensä jonkin tuntemattoman ei-uralilaisen kansan ja kulttuurin; tämä oletus selittäisi sekä geneettisen että kulttuurisen eron.</p> | <P align="justify">Varhaiskantasaamelaisuus siis nykytietämyksen mukaan on muotoutunut saamelais-suomalaiselta pohjalta vasta Suomessa, Itä-Karjalassa ja myöhemmin myös Skandinaviassa. Saamelaisten historiallisesti tunnettu esikristillinen maailmankuva on merkittävästi eriytynyt sen taustalla olevasta uralilaisesta perinteestä. Erot oletettuun uralilaiseen kantakulttuuriin (ja myös sen perushahmotukset hyvin pitkälti säilyttäneeseen suomalaiseen perinteeseen) ovat siinä määrin perustavia, etteivät ne selity pitkällä itsenäisellä esihistorialla tai esim. skandinaavisilla kontakteilla. Esim. uralilaisille kulttuureille leimallinen horisontaalinen maailmanhahmotus on saamelaisilla ollut selvästi toissijainen, kun taas vertikaalinen hahmotus (ylinen, keskinen ja alinen maailma) on vastaavasti ollut huomattavan korostunut. Vesiteitten merkitys myyttisissä mielikuvissa on Lapin suurista joista huolimatta ollut suhteellisen vähäinen, eikä pohjoisella ilmansuunnalla ole ollut sitä tuonpuoleiseen viittaavaa asemaa, joka sillä uralilaisissa kulttuureissa on ominainen, jne. Yksi selitysmahdollisuus on, että saamelaiset pohjoiseen levittyessään ovat inkorporoineet itseensä jonkin tuntemattoman ei-uralilaisen kansan ja kulttuurin; tämä oletus selittäisi sekä geneettisen että kulttuurisen eron.</p> | ||
| − | <P align="justify">Saamelaisten esikristillinen maailmankuva on rakentunut elolliseksi koetun luonnonympäristön ehdoilla. Kaikissa luonnon entiteeteissä koettiin olevan elollinen, tajuava ja tahtova puoli, joka ihmiseen nähden oli enemmän tai vähemmän mahtava ja hallitseva. Näin muodostui tuonpuoleisen jatkumo, jonka toisessa päässä oli arkinen elinympäristö luonnonhaltijoineen ja näkymättömine kanssaeläjineen kuten maahiset ja toisessa päässä taivaanyliset ja taivaalliset jumalat. Jonnekin välille sijoittuivat seita-jumaluudet, alueelliset elinkeinojen suojelijat, joiden edustajina toimivat tunturissa ja järvien rannoilla sijaitsevat seitakivet. Suhtautuminen tuonpuoleiseen, pyhään, vaihteli vastaavasti arkisesta kohteliaisuudesta suuriin, ja harvoin suoritettuihin yhteisöllisiin rituaaleihin. Saamelainen koki yleensä olevansa vastavuoroisessa suhteessa ympäröivän maailman voimien kanssa. Vain ylisen ja alisen maailman kaikkein mahtavimpien jumaluuksien edessä hän oli täysin voimaton; sen sijaan esim. seitojen tiedettiin toimivan viime kädessä samoilla ehdoilla kuin hän itse. Niinpä seita, joka ei täyttänyt velvollisuuksiaan antanut peuroja tai kalaa joutui hylätyksi tai peräti hävitetyksi. Sama koskee karhua, jonka tappaminen oli mahdollista mutta vain rituaalisesti; karhun tuonpuoleinen luonne oli siinä määrin vahva, että kanssakäyminen edellytti tarkkojen tabusääntöjen noudattamista.</p> | + | <P align="justify">Saamelaisten esikristillinen maailmankuva on rakentunut elolliseksi koetun luonnonympäristön ehdoilla. Kaikissa luonnon entiteeteissä koettiin olevan elollinen, tajuava ja tahtova puoli, joka ihmiseen nähden oli enemmän tai vähemmän mahtava ja hallitseva. Näin muodostui tuonpuoleisen jatkumo, jonka toisessa päässä oli arkinen elinympäristö luonnonhaltijoineen ja näkymättömine kanssaeläjineen kuten maahiset ja toisessa päässä taivaanyliset ja taivaalliset jumalat. Jonnekin välille sijoittuivat {{Artikkelilinkki|1011|<i>seita</i>}}-jumaluudet, alueelliset elinkeinojen suojelijat, joiden edustajina toimivat tunturissa ja järvien rannoilla sijaitsevat seitakivet. Suhtautuminen tuonpuoleiseen, pyhään, vaihteli vastaavasti arkisesta kohteliaisuudesta suuriin, ja harvoin suoritettuihin yhteisöllisiin rituaaleihin. Saamelainen koki yleensä olevansa vastavuoroisessa suhteessa ympäröivän maailman voimien kanssa. Vain ylisen ja alisen maailman kaikkein mahtavimpien jumaluuksien edessä hän oli täysin voimaton; sen sijaan esim. seitojen tiedettiin toimivan viime kädessä samoilla ehdoilla kuin hän itse. Niinpä <i>seita</i>, joka ei täyttänyt velvollisuuksiaan antanut peuroja tai kalaa joutui hylätyksi tai peräti hävitetyksi. Sama koskee karhua, jonka tappaminen oli mahdollista mutta vain rituaalisesti; karhun tuonpuoleinen luonne oli siinä määrin vahva, että kanssakäyminen edellytti tarkkojen tabusääntöjen noudattamista.</p> |
| − | <P align="justify">Kuitenkin saamelaisetkin tarvitsivat ammattilaisen välittäjäksi ihmisyhteisön ja tuonpuoleisten voimien välille. Tämä oli shamaani, saamelaisten noaidi. Noidan tärkein tehtävä oli sairauden parantaminen, alkuperäisen ja hyvän maailmanjärjestyksen palauttaminen tältä osin. Sairauden ajateltiin johtuvan ihmisen kaksiosaisen sielun toisen puoliskon, sen ruumiista irtautumaan kykenevän osan joutumisesta vainajien haltuun ja aliseen maailmaan. Tavallisin syy tähän oli vainajahenkien sekaantuminen elävien elämään. Tällöin noita joutui hankkiutumaan transsitilaan ja sen aikana suorittamaan sielunmatkan Jábmiidáibmuun, saamelaiseen vainajalaan. Tavoitteena oli potilaan sielun saaminen takaisin ihmisten maailmaan. Samalla tavalla noita saattoi joutua vapaasti liikkuvan sieluosuutensa hahmossa lähtemään matkalle tässä maailmassa, jos saaliseläinten sielut olivat joutuneet hukkaan esim. naapurisiidan noaidin vangitsemina. Noidan tärkein varuste oli noitarumpu, jota käytettiin paitsi transsitilaan hankkiutumisessa myös ennustamiseen.</p> | + | <P align="justify">Kuitenkin saamelaisetkin tarvitsivat ammattilaisen välittäjäksi ihmisyhteisön ja tuonpuoleisten voimien välille. Tämä oli shamaani, saamelaisten {{Artikkelilinkki|10119|<i>noaidi</i>}}. Noidan tärkein tehtävä oli sairauden parantaminen, alkuperäisen ja hyvän maailmanjärjestyksen palauttaminen tältä osin. Sairauden ajateltiin johtuvan ihmisen kaksiosaisen sielun toisen puoliskon, sen ruumiista irtautumaan kykenevän osan joutumisesta vainajien haltuun ja aliseen maailmaan. Tavallisin syy tähän oli vainajahenkien sekaantuminen elävien elämään. Tällöin noita joutui hankkiutumaan transsitilaan ja sen aikana suorittamaan sielunmatkan <i>Jábmiidáibmuun</i>, saamelaiseen vainajalaan. Tavoitteena oli potilaan sielun saaminen takaisin ihmisten maailmaan. Samalla tavalla noita saattoi joutua vapaasti liikkuvan sieluosuutensa hahmossa lähtemään matkalle tässä maailmassa, jos saaliseläinten sielut olivat joutuneet hukkaan esim. naapurisiidan <i>noaidin</i> vangitsemina. Noidan tärkein varuste oli noitarumpu, jota käytettiin paitsi transsitilaan hankkiutumisessa myös ennustamiseen.</p> |
| − | <P align="justify">Saamelaisen muinaisuskon huomiota herättävät yhteisölliset elementit, kuten shamaanilaitos, koko siidan yhteinen seitapalvelu tai karhukultti, juurittiin pois viimeistään 1700-luvulla, mutta yksilöllinen luonnonuskonnon harjoitus, esim. yksilökohtainen seitapalvonta, jatkui osin viime vuosisadalle asti.</p> | + | <P align="justify">Saamelaisen muinaisuskon huomiota herättävät yhteisölliset elementit, kuten shamaanilaitos, koko {{Artikkelilinkki|0741|<i>siidan</i>}} yhteinen seitapalvelu tai karhukultti, juurittiin pois viimeistään 1700-luvulla, mutta yksilöllinen luonnonuskonnon harjoitus, esim. yksilökohtainen seitapalvonta, jatkui osin viime vuosisadalle asti.</p> |
<b>Lähetystyöstä ja sen seurauksista</b> | <b>Lähetystyöstä ja sen seurauksista</b> | ||
| Rivi 55: | Rivi 55: | ||
<P align="justify">Saamelaisten omaa historiaa on tutkittu vähän. Ensyklopediassa saamelaisten historian vaiheita pyritään käsittelemään uudella tavalla saamelaisten omasta näkökulmasta. Saamelaiskulttuuri pohjautuu läheiseen luontosuhteeseen, joka on myös saamelaisen perinteisen maailmankuvan perusta. Saamelaiset eivät kuitenkaan ole kielellisesti ja kulttuurisesti homogeeninen ryhmä. Eri alueilla asuvien saamelaisten henkisen ja aineellisen kulttuurin piirteet kuten kieli, uskonto, folklore, elintavat ja kansanpuvut poikkeavat huomattavastikin toisistaan. Saamelaiset jaetaan eri ryhmiin kielten perusteella eikä elinkeinojen mukaan kuten aikaisemmin. Saamelaiskulttuuuri on kehittyvä, nykyaikainen kulttuuri, joten elinkeinoelämäkin on muuttunut muistuttamaan entistä enemmän valtaväestön elinkeinorakennetta.</p> | <P align="justify">Saamelaisten omaa historiaa on tutkittu vähän. Ensyklopediassa saamelaisten historian vaiheita pyritään käsittelemään uudella tavalla saamelaisten omasta näkökulmasta. Saamelaiskulttuuri pohjautuu läheiseen luontosuhteeseen, joka on myös saamelaisen perinteisen maailmankuvan perusta. Saamelaiset eivät kuitenkaan ole kielellisesti ja kulttuurisesti homogeeninen ryhmä. Eri alueilla asuvien saamelaisten henkisen ja aineellisen kulttuurin piirteet kuten kieli, uskonto, folklore, elintavat ja kansanpuvut poikkeavat huomattavastikin toisistaan. Saamelaiset jaetaan eri ryhmiin kielten perusteella eikä elinkeinojen mukaan kuten aikaisemmin. Saamelaiskulttuuuri on kehittyvä, nykyaikainen kulttuuri, joten elinkeinoelämäkin on muuttunut muistuttamaan entistä enemmän valtaväestön elinkeinorakennetta.</p> | ||
| − | <P align="justify">Saamelaisia ja heidän kulttuuriaan tutkivan varhaisemman tieteenalan, lappologisen tutkimuksen aloittajana pidetään Johannes Schefferusta (1621- | + | <P align="justify">Saamelaisia ja heidän kulttuuriaan tutkivan varhaisemman tieteenalan, lappologisen tutkimuksen aloittajana pidetään Johannes Schefferusta (1621-1679), joka vuonna 1673 julkaisi painosta latinanakielisen Lapponia-teoksen. Tästä eteenpäin aina romantiikan läpimurtoon (1810) tutkimuksella ei yleensä kuitenkaan nähty tieteellistä itseisarvoa, vaan sen tavoitteet olivat poliittisia ja varsinkin uskonnollisia: katsottiin, että saamelaiskulttuurin tuntemus oli tärkeää saamelaisten tehokkaamman käännyttämisen kannalta. Lisäksi saamelaisilla koettiin olevan kuriositeettiarvo, minkä johdosta mm. rumpuja päätyi kaukaisiinkin eurooppalaisin museoihin. Romantiikan aikana (1810-1840) kansojen henkinen perinne miellettiin luonnollisen uskonnon dokumenttina (Schelling), kansanluonteen kuvastajana (Herder, Lars Levi Laestadius) tai hämärtyneenä historiallisena lähteenä (osin Lars Levi Laestadius).</p> |
| − | <P align="justify">Uudemman lappologian voidaan katsoa alkavan joskus 1800-luvun puolenvälin tienoilla norjalaisen J.A. Friisin toiminnasta; 1859 hän julkaisi ensimmäisen saamelaisen folklorekokoelman ja 1871 teoksen saamelaisesta kansanuskosta. Lappologia muodostui tuolloin osaksi vertailevaa antropologiaa ja etnografiaa. Samalla sen tulkintoja alkoivat ohjata kulloisetkin tieteelliset ja yhteiskunnalliset paradigmat. Varsinkin Darwinin Lajien synty -teoksen (1859) jälkeen siirryttiin antropologiassa ja etnografiassa sekä niistä tukea ottavassa yhteiskuntapolitiikassa pian herderiläisestä kansallisuuskäsityksestä evolutionistis-sosiaalidarwinistiseen otteeseen. Sen hengessä luonnonkansojen kulttuurit nähtiin eurooppalaisiin nähden heikompina ja ikäänkuin luonnonlain voimasta häviämässä olevina; jos nämä kansat, näiden joukossa saamelaiset, haluttiin pelastaa, heidät piti sivistää ja saada omaksumaan vahvempi valtakulttuuri (Kiplingin valkoisen miehen taakka). Evolutionistiseen otteeseen liittyi edelleen saamelaisten esikristillisen uskonnon tulkitseminen esim. animismin tai vainajainpalvonnan ilmentymänä sekä todistuksena ao. teorian puolesta.</p> | + | <P align="justify">Uudemman {{Artikkelilinkki|1721|lappologian}} voidaan katsoa alkavan joskus 1800-luvun puolenvälin tienoilla norjalaisen J.A. Friisin toiminnasta; 1859 hän julkaisi ensimmäisen saamelaisen folklorekokoelman ja 1871 teoksen saamelaisesta kansanuskosta. Lappologia muodostui tuolloin osaksi vertailevaa antropologiaa ja etnografiaa. Samalla sen tulkintoja alkoivat ohjata kulloisetkin tieteelliset ja yhteiskunnalliset paradigmat. Varsinkin Darwinin Lajien synty -teoksen (1859) jälkeen siirryttiin antropologiassa ja etnografiassa sekä niistä tukea ottavassa yhteiskuntapolitiikassa pian herderiläisestä kansallisuuskäsityksestä evolutionistis-sosiaalidarwinistiseen otteeseen. Sen hengessä luonnonkansojen kulttuurit nähtiin eurooppalaisiin nähden heikompina ja ikäänkuin luonnonlain voimasta häviämässä olevina; jos nämä kansat, näiden joukossa saamelaiset, haluttiin pelastaa, heidät piti sivistää ja saada omaksumaan vahvempi valtakulttuuri (Kiplingin valkoisen miehen taakka). Evolutionistiseen otteeseen liittyi edelleen saamelaisten esikristillisen uskonnon tulkitseminen esim. animismin tai vainajainpalvonnan ilmentymänä sekä todistuksena ao. teorian puolesta.</p> |
<P align="justify">Kiinnostus saamelaiseen kulttuuriin perustui monesti puolestaan devolutionismiin, joka edusti evolutionismin kääntöpuolta kulttuuritieteellisessä teorianmuodostuksessa: koska kansankulttuurin tuotteitten katsottiin kuuluvan varhaisempiin, primitiivisiin kulttuurivaiheisiin (jotka kulttuurikansat jo olivat ohittaneet mutta joita luonnonkansat vielä parhaillaan elivät), niiden oletettiin pian häviävän ja jo nyt olevan huomattavan rappeutuneita (devoluutio). Saamelaiset olivat naapurikontaktiensa johdosta mukana kulttuurisessa evoluutiossa mutta saamelaiskulttuurin itsensä kannalta kysymys oli devoluutiosta. Koska saamelaiset nähtiin vähemmän kehittyneenä kansana, oli luonnollista olettaa monet kulttuuripiirteet aikoinaan korkeammalla kehittyneiltä naapurikansoilta lainatuiksi (diffusionismi): näin saamelaiskulttuurin katsottiin saattavan kertoa jotakin valtakulttuurin varhaisemmista vaiheista. Taustaoletuksena oli, että primitiiviset kulttuurit olivat luonteeltaan konservatiivisia, kulttuurisia pakastimia.</p> | <P align="justify">Kiinnostus saamelaiseen kulttuuriin perustui monesti puolestaan devolutionismiin, joka edusti evolutionismin kääntöpuolta kulttuuritieteellisessä teorianmuodostuksessa: koska kansankulttuurin tuotteitten katsottiin kuuluvan varhaisempiin, primitiivisiin kulttuurivaiheisiin (jotka kulttuurikansat jo olivat ohittaneet mutta joita luonnonkansat vielä parhaillaan elivät), niiden oletettiin pian häviävän ja jo nyt olevan huomattavan rappeutuneita (devoluutio). Saamelaiset olivat naapurikontaktiensa johdosta mukana kulttuurisessa evoluutiossa mutta saamelaiskulttuurin itsensä kannalta kysymys oli devoluutiosta. Koska saamelaiset nähtiin vähemmän kehittyneenä kansana, oli luonnollista olettaa monet kulttuuripiirteet aikoinaan korkeammalla kehittyneiltä naapurikansoilta lainatuiksi (diffusionismi): näin saamelaiskulttuurin katsottiin saattavan kertoa jotakin valtakulttuurin varhaisemmista vaiheista. Taustaoletuksena oli, että primitiiviset kulttuurit olivat luonteeltaan konservatiivisia, kulttuurisia pakastimia.</p> | ||
| − | <P align="justify">Evolutionistis-diffusionistiseen ajatteluun oli lisäksi sisäänrakennettuna asenne, jonka mukaan folkloretuotteet olivat isoloituja, omaa elämäänsä eläviä objekteja vailla yhteyttä niitä kantavaan kulttuuriin: ne katsottiin epäfunktionaalisiksi jäänteiksi, reliikeiksi tms. Taustatukea vähättelevälle asenteelle saamelaiseen kulttuuriin nähden antoi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella hallitseva maantieteellis-historiallinen koulukunta eli suomalainen koulukunta (Julius ja Kaarle Krohn), jossa juuri seurattiin folklore-elementtien maantieteellistä siirtymistä ja matkan varrella muuntumista. Vasta 1900-luvun loppupuolella on luovuttu lappologiassa vallitsevasta evolutionistis-diffusionistisesta otteesta ja siirrytty kulttuurinsisäiseen tutkimusnäkökulmaan.</p> | + | <P align="justify">Evolutionistis-diffusionistiseen ajatteluun oli lisäksi sisäänrakennettuna asenne, jonka mukaan folkloretuotteet olivat isoloituja, omaa elämäänsä eläviä objekteja vailla yhteyttä niitä kantavaan kulttuuriin: ne katsottiin epäfunktionaalisiksi jäänteiksi, reliikeiksi tms. Taustatukea vähättelevälle asenteelle saamelaiseen kulttuuriin nähden antoi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella hallitseva maantieteellis-historiallinen koulukunta eli suomalainen koulukunta (Julius ja Kaarle Krohn), jossa juuri seurattiin folklore-elementtien maantieteellistä siirtymistä ja matkan varrella muuntumista. Vasta 1900-luvun loppupuolella on luovuttu {{Artikkelilinkki|1721|lappologiassa}} vallitsevasta evolutionistis-diffusionistisesta otteesta ja siirrytty kulttuurinsisäiseen tutkimusnäkökulmaan.</p> |
<b>Kirjakielen kehityksestä ja asemasta</b> | <b>Kirjakielen kehityksestä ja asemasta</b> | ||
| − | <P align="justify">Suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluvia saamelaiskieliä- sámegielat -puhutaan Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueella ja ne ovat vähemmistökielinä mainituissa valtioissa. Nykyisin saamen kieliä lasketaan olevan kymmenen. Läntiseen ryhmään niistä kuuluvat etelä-, uumajan-, piitimen-, luulajan- ja pohjoissaamen kielet ja itäiseen ryhmään inarin-, koltan-, kildinin-, turjan- ja akkalansaamen kielet. Saamen kielet poikkeavat toisistaan siinä määrin, että eri kielten puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Eri kielten sisällä esiintyy lisäksi alueellista variaatiota, muun muassa pohjoissaame jaetaan neljään päämurteeseen, Itä-Ruijan, Länsi-Ruijan ja Tornion saameen sekä merisaameen. Murteiden sisälläkin on vaihtelua.</p> | + | <P align="justify">Suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluvia saamelaiskieliä- sámegielat -puhutaan Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueella ja ne ovat vähemmistökielinä mainituissa valtioissa. Nykyisin saamen kieliä lasketaan olevan kymmenen. Läntiseen ryhmään niistä kuuluvat {{Artikkelilinkki|0103|etelä}}-, {{Artikkelilinkki|0104|uumajan}}-, {{Artikkelilinkki|0105|piitimen}}-, {{Artikkelilinkki|0106|luulajan}}- ja {{Artikkelilinkki|0102|pohjoissaamen}} kielet ja itäiseen ryhmään {{Artikkelilinkki|0107|inarin}}-, {{Artikkelilinkki|0108|koltan}}-, {{Artikkelilinkki|0109|kildinin}}-, turjan- ja akkalansaamen kielet. Saamen kielet poikkeavat toisistaan siinä määrin, että eri kielten puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Eri kielten sisällä esiintyy lisäksi alueellista variaatiota, muun muassa pohjoissaame jaetaan neljään päämurteeseen, Itä-Ruijan, Länsi-Ruijan ja Tornion saameen sekä merisaameen. Murteiden sisälläkin on vaihtelua.</p> |
<P align="justify">Saamen kielten kirjoittamisen historia ulottuu aina vuoteen 1557, jolloin englantilainen merikapteeni Stephen Borrough laati 95 sanaa ja sanontaa käsittävän luettelon Venäjän Jokangassa puhutusta saamesta. Ensimmäinen saamenkielinen teksti, Piitimen papin Nicolaus Andreæn kirjoittama aapinen, julkaistiin vuonna 1619. Vuonna 1673 ilmestyneessä Johannes Schefferuksen teoksessa Lapponia julkaistiin keminsaamelaisen Olaus Sirman kaksi joikurunoa, <i>Guldnasaš</i> ja <i>Moarsi fávrrot</i>.</p> | <P align="justify">Saamen kielten kirjoittamisen historia ulottuu aina vuoteen 1557, jolloin englantilainen merikapteeni Stephen Borrough laati 95 sanaa ja sanontaa käsittävän luettelon Venäjän Jokangassa puhutusta saamesta. Ensimmäinen saamenkielinen teksti, Piitimen papin Nicolaus Andreæn kirjoittama aapinen, julkaistiin vuonna 1619. Vuonna 1673 ilmestyneessä Johannes Schefferuksen teoksessa Lapponia julkaistiin keminsaamelaisen Olaus Sirman kaksi joikurunoa, <i>Guldnasaš</i> ja <i>Moarsi fávrrot</i>.</p> | ||
| Rivi 81: | Rivi 81: | ||
<P align="justify">Eteläsaamen kirjakieli pohjautuu pohjoiseen uumajansaameen. Lyckselessä toiminut opettaja ja pappi Petrus Fjellström julkaisi vuonna 1738 Vähän katekismuksen, saamen kieliopin ja ruotsalais-saamelaisen sanakirjan perustaen näin eteläsaamen kirjakielen. Nykyisin käytössä olevan eteläsaamen ortografian loivat Ella Holm Bull ja Knut Bergsland ja se hyväksyttiin vuoden 1976 saamelaiskonferenssissa. Uudella ortografialla on julkaistu sanakirja, kielioppi ja oppikirjoja. Knut Bergslandin <i>Sydsamisk grammatikk</i> julkaistiin vuonna 1994 ja sanakirja vuonna 1993 yhdessä Lajla Mattson Magan kanssa Åarjelsaemien-daaroen baakoegaerja. Sydsamisk-norsk ordbok. Eteläsaamenkielistä kirjallisuutta alettiin julkaista vasta 1970-luvulla, muun muassa ¢allagat-sarjassa. Ensimmäinen itsenäinen teos oli opettaja Laila Mattsonin (myöh. Mattson Magga) kirjoittama lasten kirja Dågkangaerja-Dåkkagirji (Nukkekirja) 1978. Ensimmäisen runokirjan <i>Gaaltjie</i> (1987) kirjoitti Norjan saamelainen 74-vuotias Gaebpien Gåsta, Gustav Kappfjell. Suurin osa viimeaikaisista julkaisuista, esimerkiksi lastenkirjat, ovat kuitenkin käännöksiä.</p> | <P align="justify">Eteläsaamen kirjakieli pohjautuu pohjoiseen uumajansaameen. Lyckselessä toiminut opettaja ja pappi Petrus Fjellström julkaisi vuonna 1738 Vähän katekismuksen, saamen kieliopin ja ruotsalais-saamelaisen sanakirjan perustaen näin eteläsaamen kirjakielen. Nykyisin käytössä olevan eteläsaamen ortografian loivat Ella Holm Bull ja Knut Bergsland ja se hyväksyttiin vuoden 1976 saamelaiskonferenssissa. Uudella ortografialla on julkaistu sanakirja, kielioppi ja oppikirjoja. Knut Bergslandin <i>Sydsamisk grammatikk</i> julkaistiin vuonna 1994 ja sanakirja vuonna 1993 yhdessä Lajla Mattson Magan kanssa Åarjelsaemien-daaroen baakoegaerja. Sydsamisk-norsk ordbok. Eteläsaamenkielistä kirjallisuutta alettiin julkaista vasta 1970-luvulla, muun muassa ¢allagat-sarjassa. Ensimmäinen itsenäinen teos oli opettaja Laila Mattsonin (myöh. Mattson Magga) kirjoittama lasten kirja Dågkangaerja-Dåkkagirji (Nukkekirja) 1978. Ensimmäisen runokirjan <i>Gaaltjie</i> (1987) kirjoitti Norjan saamelainen 74-vuotias Gaebpien Gåsta, Gustav Kappfjell. Suurin osa viimeaikaisista julkaisuista, esimerkiksi lastenkirjat, ovat kuitenkin käännöksiä.</p> | ||
| − | <P align="justify">Saamen käyttö on lisääntynyt 1970-luvulta lähtien yhteiskunnan eri aloilla, kuten opetuksessa ja tiedotusvälineissä. Taustalla on saamelaisliikkeen nousu ja saamelaisuuden renessanssi. Pohjoismaiden assimilaatiopolitiikka saamelaisia kohtaan aina 1960-70 -luvulle asti uhkasi hävittää saamelaisen kulttuurin ja kielen, minkä vuoksi saamelaisten poliittiset liikehdinnät vahvistuivat. Saamelaisliikkeen toiminta on johtanut siihen, että saamelaiset kirjattiin alkuperäiskansaksi 1990-luvun vaihteessa Norjan, Suomen ja Ruotsin perustuslakeihin. Saamelaisille turvattiin kotiseutualueellaan kulttuuri-itsehallinto, jota toteuttamaan on perustettu Norjaan, Suomeen ja Ruotsiin Saamelaiskäräjät - Sámediggi | + | <P align="justify">Saamen käyttö on lisääntynyt 1970-luvulta lähtien yhteiskunnan eri aloilla, kuten opetuksessa ja tiedotusvälineissä. Taustalla on saamelaisliikkeen nousu ja saamelaisuuden renessanssi. Pohjoismaiden assimilaatiopolitiikka saamelaisia kohtaan aina 1960-70 -luvulle asti uhkasi hävittää saamelaisen kulttuurin ja kielen, minkä vuoksi saamelaisten poliittiset liikehdinnät vahvistuivat. Saamelaisliikkeen toiminta on johtanut siihen, että saamelaiset kirjattiin alkuperäiskansaksi 1990-luvun vaihteessa Norjan, Suomen ja Ruotsin perustuslakeihin. Saamelaisille turvattiin kotiseutualueellaan kulttuuri-itsehallinto, jota toteuttamaan on perustettu Norjaan, Suomeen ja Ruotsiin Saamelaiskäräjät - <i>Sámediggi</i>.</p> |
<b>Hankkeen luonteesta</b> | <b>Hankkeen luonteesta</b> | ||
| Rivi 91: | Rivi 91: | ||
<P align="justify">Tavoitteena on kartoittaa ja systematisoida tietoa saamelaisten pohjoisen alkuperäiskansan kulttuurista yli valtakunnanrajojen. Varsinkin yhdentyvässä Euroopassa on syytä panna erityistä painoa alkuperäiskansojen kulttuurien säilyttämiseen sekä näitä koskevan, tutkimukseen perustuvan informaation laajaan levittämiseen. Tarkoituksena on osaltaan vahvistaa saamelaisten identiteettiä ja kulttuuritietoisuutta. Nykyaikaisessa muuttuvassa maailmassa tämä on yksi parhaista keinoista ehkäistä vaikeissa oloissa elävien pienten kansojen sosiaalista ja kulttuurista syrjäytymistä. Tavoitteena on myös esittää tietoa Saamen kansan sisällä olevista vähemmistöryhmistä, mm. Venäjän saamelaisista, jotka ovat tähän asti olleet saamelaiskulttuurin tutkimuskentälläkin syrjässä.</p> | <P align="justify">Tavoitteena on kartoittaa ja systematisoida tietoa saamelaisten pohjoisen alkuperäiskansan kulttuurista yli valtakunnanrajojen. Varsinkin yhdentyvässä Euroopassa on syytä panna erityistä painoa alkuperäiskansojen kulttuurien säilyttämiseen sekä näitä koskevan, tutkimukseen perustuvan informaation laajaan levittämiseen. Tarkoituksena on osaltaan vahvistaa saamelaisten identiteettiä ja kulttuuritietoisuutta. Nykyaikaisessa muuttuvassa maailmassa tämä on yksi parhaista keinoista ehkäistä vaikeissa oloissa elävien pienten kansojen sosiaalista ja kulttuurista syrjäytymistä. Tavoitteena on myös esittää tietoa Saamen kansan sisällä olevista vähemmistöryhmistä, mm. Venäjän saamelaisista, jotka ovat tähän asti olleet saamelaiskulttuurin tutkimuskentälläkin syrjässä.</p> | ||
| − | <P align="justify">Ensyklopediahanke tuottaa monipuolisen tietovaraston, jota voidaan pitää Internetiin sijoitettavan saamelaisen tietopankin yhtenä lähtökohtana. Saamelaisten keskuudessa on pitkään pyritty edistämään nykyaikaisten sähköisten medioitten käyttöä. Ensyklopediahankkeen toivotaan edistävän tätä pyrkimystä tuottamalla saamelaisia koskevaa tietoa sähköisessä muodossa yleisesti käytettäväksi. | + | <P align="justify">Ensyklopediahanke tuottaa monipuolisen tietovaraston, jota voidaan pitää Internetiin sijoitettavan saamelaisen tietopankin yhtenä lähtökohtana. Saamelaisten keskuudessa on pitkään pyritty edistämään nykyaikaisten sähköisten medioitten käyttöä. Ensyklopediahankkeen toivotaan edistävän tätä pyrkimystä tuottamalla saamelaisia koskevaa tietoa sähköisessä muodossa yleisesti käytettäväksi. Saamelaiskulttuurin ensyklopedia - The Saami-a Cultural Ebcyclopaefia julkaistiin kirjana vuonna 2005 ja sille myönnettiin valtion julkistamispalkinto seuraavana vuonna.</p> |
<P align="justify">Tähän mennessä ei ole myöskään laadittu yhtään ensyklopediaa, joka sisältäisi monipuolista tietoa saamelaiskulttuurista. Muista kulttuureista on viime aikoina ilmestynyt tietosanakirjoja, joista esimerkkeinä mainittakoon Encyclopaedia of Aboriginal Australia (1994), Finland, a cultural encyclopedia (1997) ja Norrlands uppslagsbok: ett uppslagsverket på vetenskaplig grund om den norrländska regionenc (1993-1996). Näitä voidaan pitää merkittävinä kulttuurityön saavutuksina.</p> | <P align="justify">Tähän mennessä ei ole myöskään laadittu yhtään ensyklopediaa, joka sisältäisi monipuolista tietoa saamelaiskulttuurista. Muista kulttuureista on viime aikoina ilmestynyt tietosanakirjoja, joista esimerkkeinä mainittakoon Encyclopaedia of Aboriginal Australia (1994), Finland, a cultural encyclopedia (1997) ja Norrlands uppslagsbok: ett uppslagsverket på vetenskaplig grund om den norrländska regionenc (1993-1996). Näitä voidaan pitää merkittävinä kulttuurityön saavutuksina.</p> | ||
| Rivi 102: | Rivi 102: | ||
<P align="justify">Henkilögalleriaan edustuvat saamelaiskulttuurin kannalta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävät henkilöt. Myös kirjan kirjoittajina esiintyvät saamelaiskulttuurissa tärkeät taiteen ja tieteen edustajat. Artikkelehin sisältyy laaja lähdekirjallisuusluettelo, jonka tarkoituksena on koota yhteen saamelaisia käsittelevä kirjallisuus.</p> | <P align="justify">Henkilögalleriaan edustuvat saamelaiskulttuurin kannalta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävät henkilöt. Myös kirjan kirjoittajina esiintyvät saamelaiskulttuurissa tärkeät taiteen ja tieteen edustajat. Artikkelehin sisältyy laaja lähdekirjallisuusluettelo, jonka tarkoituksena on koota yhteen saamelaisia käsittelevä kirjallisuus.</p> | ||
| − | |||
}} | }} | ||
Versio 8. elokuuta 2017 kello 12.43
Ensyklopedian käyttöohjeet
Saamelaiskulttuurin ensyklopedian artikkeleissa käsitellään mm. saamen kieltä, historiaa, suullista perinnettä, kirjallisuutta, musiikkia, taloutta, sekä ympäristöä, elinkeinoja, oikeuksia, koulutusta, taidetta ja yhteiskunnallisia oloja. Saamelaiskulttuurille ominaisia ilmiöitä tarkastellaan ennen kaikkea kulttuurinsisäisestä näkökulmasta. Henkilöartikkeleissa esitellään kulttuurivaikuttajia ja kulttuurin tekijöitä: saamelaisia kirjailijoita, taiteilijoita, laulajia, poliitikkoja ja Saamenmaan varhaisimpia tutkijoita. Ensyklopediaan sisältyy myös noin 50 saamelaiskulttuuriin liittyvän sanan etymologinen lista. Ympäristöä eli saamelaiskulttuurin materiaalista perustaa käsitellään maisemaa, ympäristö- ja lumikäsitteitä, sekä eläimistöä ja kasvistoa kuvaavissa artikkeleissa.
Hakusana-artikkelit on jaoteltu eri aihekokonaisuuksien sisään aakkosjärjestyksessä. Kokonaisuuksia ensyklopediassa on 18, ja eri aihekokonaisuudet ovat Alueet ja paikannimet, Arkeologia, Elinkeinot ja liikkuminen, Historia, Kasvatus ja koulutus, Kielet ja nimitykset, Kirjallisuus ja taiteet, Kristinusko ja kirkko, Materiaalinen kulttuuri, Media, Perinteinen hengellisyys ja suullinen perinne, Saamelaisorganisaatiot ja järjestäytyminen, Sanojen etymologia, Tapakulttuuri, Tunnettuja saamelaisia ja muita henkilöitä, Tutkimus ja tutkimushistoria, Väestö ja väestöntutkimus sekä Ympäristö. Tiettyä artikkelia tai aihetta voi etsiä sivun hakutoiminnon avulla tai ensyklopediaa voi selailla sisällysluettelon kautta aihekokonaisuuksina. Tietyn aiheen tai sivun hakutuloksissa näkyvät ne artikkelit, joiden otsikossa tai itse tekstissä hakusana mainitaan.
Instructions to use
The articles in the Encyclopaedia of Saami culture present i.e, Saami languages, history, oral tradition, literature, music, economy, environment, livelihoods, rights, education, arts, and societal conditions. The cultural concepts and terms that are characteristic to Saami culture are discussed primarily from an intra-cultural perspective. The biographical articles present important historical and contemporary cultural figures, including: Saami authors, artists, singers, politicians, and also some of the earliest researchers of Sápmi. The Encyclopaedia also contains so-called reference entries, and an etymological list of 50 Saami culture terms. Nature is regarded as the material basis of Saami culture and is discussed in the articles of landscape, nature, snow, flora and fauna.
The keywords for each articles are categorized in different entities in alphabetical order. There are 18 different entities in the Encyclopaedia, which are Archaeology, Christianity and missionary work, Education, Environment, Etymology, History, Languages and peoples, Literature and arts, Material culture, Means of livelihood and transport, Media, Notable people in Saami history and society, Population and demography, Practices and customs, Regions and place names, Reseach and research history, Saami organizations and associations and Traditional spiritualism and oral tradition. Specific articles or themes can be searched by using the search tool, and the Encyclopaedia can also be browsed through the table of contents. When searching for a specific theme or page via the search tool, articles containing the keyword in their title or text will appear.
