Ero sivun Joiku versioiden välillä

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 52: Rivi 52:
  
Myös uusia joikuja on tehty. Esimerkiksi lapsille on tehty pohjoissaamen alueella uusia joikuja. Tällaisen nk. "mánnávuod*aluohtin" ovat tehneet lapsen vanhemmat tai muut sukulaiset. Näissä yksinkertaisissa sävelmissä ei vielä kuvailla lapsen persoonallisuutta, vaan lapset itse voivat rallatella sävelmiään ja näin harjoitella joiun äänenkäyttöä ja muita musiikillisia ominaisuuksia. Lapsuusajan joikua (näyte) on muutettu lapsen kasvaessa ja siitä on voinut kehittyä hänen varsinainen, aikuisellekin sopiva henkilöjoikunsa.
 
 +
 
}}
 
}}
 
{{Ääninäyte
 
{{Ääninäyte

Versio 4. kesäkuuta 2014 kello 06.27

Tätä kieliversiota ei vielä ole

Kirjoita se

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

This language version does not exist yet

Write it

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den