Pietism

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pietismi

Pietismillä (< lat. pietas, 'hurskaus') tarkoitetaan Keski-Euroopan protestantismissa 1600-luvulla syntynyttä herätyskristillistä suuntausta, joka on korostanut persoonallisen uskonratkaisun ja henkilökohtaisen hengellisen elämän harjoittamisen merkitystä. Pietismille on maltillisessa muodossa ollut ominaista halu pysytellä kirkon sisäpuolella ja sen sakramenttien piirissä, mutta samalla korostaa pietistien oman yhteisön, ecclesiola in ecclesia ('pieni kirkko kirkossa', so. tosi kirkko yleisessä kirkossa) merkitystä hengellisenä kotina ja uskovan aktiivista osallistumista sen piirissä. Maltillista pietismiä edustaa myös mystissävyinen, evankelista iloa ja kokonaisvaltaista hengellistä omistautumista korostava herrnhutilaisuus (Wiklundin herätysliike). Ns. radikaalipietismi sen sijaan tahtoi hylätä kirkon opin ja järjestyksen ja pani pääpainon sisäiselle uskonnolliselle kokemukselle. Mm. suomalaisten herätysliikkeitten edustama pietismi on edelleen elävä virtaus kaikkialla hengellinen protestanttisen kristinuskon piirissä. Vrt. lestadiolaisuus, Lars Levi Laestadius.


Sisällysluettelo: Kristinusko ja kirkko

Risto Pulkkinen



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Pietism

Pietism (Latin pietas, 'piety') was a seventeenth century revivalist movement in central European Protestantism which emphasizes the importance of personal faith and the individual s own spiritual life. In its moderate form, it was characterized by a desire to remain within the church and its sacraments but at the same time it laid stress on the importance of the Pietists own community - an ecclesiola in ecclesia ( a small church withing the church , i.e. the true church within the church as a whole) - as a spiritual home and on the active participation of the faithful within it. One representative of moderate pietism was the slightly mystical faith of the Moravian Church (Wiklundian revivalist movement) which emphasized evangelical joy and total spiritual devotion. So-called radical pietism, on the other hand, wished to reject the doctrine and order of the church and laid the main emphasis on the interior experience of religious faith. The pietism represented by Finnish revivalist movements, for example, still continues to be a vital current in the Protestant faith. Laestadianism, Lars Levi Laestadius.

Risto Pulkkinen



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den