Skum, Nils Nilsson

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Skum, Nils Nilsson

Nils Nilsson Skum (1872-1951) oli kirjailija ja kuvataiteilija, joka syntyi 1872 Kaaresuvannossa perheen muuttomatkalla Norjasta Ruotsiin. Perhe kotiutui Norrkaitumin saamelaiskylään Jällivaaran pitäjään. Menestyvä poromies joutui myöhemmin luopumaan muuttoretkistä ja asettui perheineen asumaan turvekotaan Sjisjkavaren lähelle.

Skum alkoi muistella poronhoitajaelämäänsä ja tallensi muistikuvansa kynällä ja värikynillä. Hän sai jo varhain julkaistuksi piirustuksiaan. Hänen suuri läpimurtonsa tapahtui 1938, jolloin ilmestyi hänen kuvataideteoksensa Sámesita-lappbyn. Siinä hän kuvasi paimentolaiselämää eri vuodenaikoina sanoin ja sadoin kuvin. Hänen tekniikkansa oli monipuolinen, sillä hän käytti myös värikyniä ja öljyvärejä luontoa kuvatessaan. Hänelle ei ollut vierasta liioin puukkojen tai puuveistostenkaan teko. Mutta tunnetuksi Skum tuli ennen muuta piirtäjänä, ja etevimpänä perinteisen poronhoidon antaumuksellisena kuvaajana. Hänelle porosaamelaisten elämä oli tärkein inspiraation lähde. Skum kirjoitti ja kuvitti toisenkin kirjan, Valla renar, joka ilmestyi 1955, neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 oli esillä muutama Skumin tauluista. Skumille myönnettiin valtion eläke.


Sisällysluettelo: Biografiset artikkelit

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

This language version does not exist yet

Write it

Skum, Nils Nilsson (samisk konstnär)

Nils Nilsson Skum (1872-1951)
(Se den finska sidan)

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Artikeln på svenska