The wind god

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Tuulenjumala

J. Porsanger & R. Pulkkinen: Tuulimies eli Bieggaolmmái (SA)

Bieggagállis tai Bieggaolmmái (biegga 'tuuli', gállis 'ukko', olmmái 'mies'), tuulimies, on tuulen ja sään hallitsija (esikristilliset jumalat). Tuulimiehen merkitys saamelaisten pääelinkeinojen, pyynnin ja myöhemmin poronhoidon kannalta on ollut varsin suuri. Tuulen suunta on vaikuttanut peura- ja porotokkien liikehdintään, koska peuroilla ja poroilla on taipumus kulkea vastatuuleen erityisesti sääskiaikana. Näin pitkäaikainen yksipuolinen tuuli saattoi viedä peuraelon kauaksi, ja silloin oli tuulimiehelle uhrattava mieluiten valkoinen poro (uhraaminen). Uhreista tuulenjumalalle on tietoja eteläsaamelaisaluetta kuvaavissa lähteissä. Tuulimiestä pidettiin myös kovan tuulen aiheuttajana ja sään jumalana. Porosaamelaisten nykyäänkin käyttämien säämerkkien mukaan säämuutokset selitetään usein tuulen suunnan muutoksesta johtuvaksi. Tuulimiehen kalvokuvio muistuttaa paljon ukkosen jumalaa. Vasaroiden sijasta hänellä on käsissään lapioita muistuttavat esineet, joilla hän saa tuulen aikaan, tai lapio ja nuija, joilla hän pakottaa tuulet lähtemään. Tuulimies tunnetaan kautta Saamenmaan. Kolttasaamelaisten perinteessä tuulimies tunnetaan nimellä Piõgg-oumaž ja kildininsaamelaisessa taas Piiŋk-olma. Tornionsaamelaiset ovat tunteneet tämän jumalan nimellä Ilmaris, mikä saattaa olla myöhäinen laina suomalaisilta, mutta yhtä hyvin muistuma muinaisten suomalais-ugrilaisten taivaanjumalasta (vrt. udmurttien Inmar). Inarinsaamelaisten tiedetään uhranneen tuulimiehelle Inarin kirkonkylältä länteen olevilla Piegg-oaivadz-tuntureilla eli suomeksi Tuulispäillä.



Sisällysluettelo: Muinaisusko, mytologia ja folklore

Risto Pulkkinen



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

The wind god

Bieggaolmmái (the Wind God). Bieggagállis or Bieggaolmmái (biegga wind, gállis old man, olmmái man) is the god of the wind and the weather. The Wind God was an extremely important divinity with regard to the main sources of livelihood of the Saami: hunting and later reindeer herding. The direction of the wind affected the movements of the herds of reindeer (both wild and domesticated), because these animals tend to travel into the wind, especially in the season when the midges are swarming. Thus a wind that blew in the same direction for a long time might take the reindeer far away, and then it was necessary to sacrifice a reindeer, preferably white, to the Wind God (Sacrifice). There is information about sacrifices to the god of the winds in sources describing the South Saami area. The Wind God was also thought to cause high winds and to be the divinity that governed the weather. Even today the signs of changes in the weather used by the reindeer-herding Saami usually explain them as being a result of alterations in the direction of the wind. The figure of the Wind God on the skin of the shaman's drum is very similar to that of the God of Thunder, but instead of hammers he holds objects that look like shovels with which he moves the air to create wind, or a shovel and a club with which he forces the wind on its way. The Wind God was known throughout Saamiland. In the Skolt Saami tradition, he is called Piõgg-oumaž and in Kildin Saami Piiŋk-olma. The Tornio Saamis called him Ilmaris, which may be a late borrowing from Finnish (cf. Finnish Ilmarinen), but it could also be a relic of the sky god of the ancient Finno-Ugric peoples (cf. the Udmurts god Inmar). The Inari Saami are known to have sacrificed to the Wind God on some fells to the west of the village of Inari called Piegg-oaivadz the Heads of the Winds .



Table of contents: Saami Pre-Christian world view, mythology and folklore

Risto Pulkkinen



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den

,