Fishing

Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kalastus

Vuono- ja merikalastus on taannut hyvän toimeentulon merenrantasaamelaisille. Kalastusta harjoitetaan Etelä-Varangerin vuonosta aina Tysfjordin alueelle asti. Tunnusomaista saamelaiskalastukselle on se, että pyynti tapahtuu asuinalueen lähettyvillä ja veneet on kehitelty lähialueen pyyntiin sopiviksi. Veneet ovat pieniä eivätkä siten sovellu avomerelle. Kalastajien lukumäärästä ei ole tarkkoja lukuja. Arvioidaan, että noin 2300 venekuntaa pyytävät kalaa saamelaisalueella. Tärkeimmät kalat ovat turska ja sei. Kovien kalastussäännöstelyjen vuoksi monet pienet venekunnat ovat lopettaneet pyynnin viimeisten 15 vuoden aikana.

Kassilohikalastusta harjoitetaan myös saamelaisalueella. Valtio määrittelee, missä lohenkasvatuspaikkojen tulee olla ja kenellä on lohenviljelyyn oikeus. Tilanne on sellainen, että vain suurilla yrityksillä on tarpeeksi pääomaa lohenkasvatuksen aloittamiseen.


Kalastus- / kala-aiheisia linkkejä: kalastus - kokoomasivu

Sisällysluettelo: Elinkeinot ja liikkuminen

John Osvald Grønmo



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Fishing

Look the Finnish tab.

John Osvald Grønmo



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den