Poronhoito: Kuola

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Poronhoito: Kuola

Kuolan saamelaisten perinteinen elinkeino on perustunut puolinomadiseen pyyntitalouteen, jossa kalastus oli toimeentulon kannalta tärkein elinkeino. 1800-luvun loppupuolella saamelaissiidoilla oli pari kolme erilaista vuotuiskiertomallia, riippuen siitä, oliko kysymyksessä sisämaan vai rannikon siita. Elämää rytmitti työvuosi. Se, missä kunakin vuodenaikana asuttiin, riippui vuodenaikana harjoitettavasta elinkeinosta. Toisille siidoille poronhoidosta tuli vähitellen tärkeämpi elinkeino, kun toiset keskittyivät edelleen kalastukseen ja pyyntiin.

Siidat

Esimerkiksi Luujärven siita edusti sisämaan tyyppiä; sen talvikylä sijaitsi metsäalueella, ja kesäpaikat sisäjärvien rannalla, koivumetsän ja tundran rajalla. Kiinteästä ja yhteisestä talvikylästä lähdettiin perheiden ja sukujen hallitsemille nautinta-alueille. Joillakin perheillä oli kesäpaikkojen lisäksi vielä omat kevät- ja syyspaikat, joissa harjoitettiin kevät- ja syyskalastusta.

>Saamelaisten harjoittama arkaainen, vähäporoinen poronhoito oli ekstensiivistä, porot kulkivat osan vuotta vapaina. Tällöin voitiin keskittyä kalastamiseen. Porot olivat tärkeitä veto- ja takkaporoina sekä houkutuseläiminä peuranpyynnissä. Poronhoidossa käytettiin apuna porolatoja, liemuja, ja savua suojaamaan poroja kesällä kiusaavalta räkältä, hyönteisiltä. Osa siidoista ei päästänyt poroja kesäisinkään täysin vapaiksi, vaan vaatimet sidottiin vasomisen ajaksi kiinni. Hihnavasotuksen lisäksi poroja voitiin aidata esimerkiksi isoon niemeen, jossa ne palkivat kesän ajan.

Lumen tultua porot koottiin ja kuljetettiin talvikylän lähellä sijaitseville talvilaitumille. Sydäntalvi vietettiin talvikylässä, jonka paikkaa jouduttiin muuttamaan porojen talvilaidunten ja polttopuiden saatavuuden mukaan parinkymmenenvuoden välein. Talvikylässä ollessa hoidettiin myös kaikki yhteiset asiat, ja siellä kokoontuivat siitakäräjät, joissa voitiin päättää esimerkiksi kalavesien jaosta perheiden kesken.

Osa siidoista, erityisesti niemimaan itä- ja sisäosissa eli pyynnin, kalastuksen (sekä sisävesistöissä että mereen laskevissa joissa) ja poronhoidon yhdistelmällä. Sekä turkiseläinten että villipeurojen metsästys oli tärkeää toimeentulon kannalta, mutta villipeurakantojen ehtyessä toimeentulon painopiste siirtyi yhä enemmän poronhoitoon. Poromääriä pyrittiin kasvattamaan myös kalastuksen tuotolla. Poroista vain pieni osa käytettiin teuraiksi, sillä villipeuroista saatiin liha ja turkikset. Ortodoksinen uskonto rajoitti lihan käyttöä, joten kalastus oli elintärkeää. Eri perheiden tai siidan jäsenten välillä saattoi olla suuria varallisuuseroja; köyhimmät jäsenet työskentelivät renkeinä rikkaimmilla poronomistajilla. 1800-luvun lopulla osa saamelaisista ansaitsi myös tavarankuljetuksella. Vähitellen 1800-luvun lopullaja 1900-luvun alussa porosta tuli talven ajaksi saamelaisille tärkein toimeentulon lähde ja myös vaurauden ja vaikutusvallan symboli.

1900-luvun alkupuolella Kuolan alueella oli 85 pysyvää saamelaistaloutta. Puolipaimentolaistalouksien määrä oli vielä 286. Nämä 85 taloutta elivät maataloudella ja kalastuksella sekä metsäteollisuuden ja rautateiden palveluksessa, sillä Murmanskiin vievä rautatie valmistui vuonna 1916. Tämä rautatie vei Kildinin kylän porojen laidunalueet niin tarkoin, että kyläläisten oli jätettävä Kildin ja etsittävä elintilaa muualta.

1880-luvulla Euroopan puoleisella tundralla, nykyisen Komin ja Nenetsian alueilla raivosi tuhatmäärin poroja surmannut pororutto, joka saastutti laitumet vuosiksi. Näin uusia, poronhoidolle sopivia alueita etsiviä komeja eli ižemtsejä, joiksi näitä Ižma-joen alajuoksulla asuvia komeja nimitettiin, tuli ja asettui myös Kuolan niemimaalle.

Yhteensä 65 hengen ryhmä komeja, mukanaan muutama nenetsi pororenkeinä ja 6000 poron tokka saapui talvella 1886-1887 Luujärvelle, vanhaan saamelaisten talvikylään, jossa silloin asui 118 asukasta kaikkiaan 30 saamelaisperheessä. Myös tämän jälkeen komien muutto jatkui vähitellen, sillä Bolšezemelskajan tundralla riehui toinen epidemia vuonna 1896, jonka jälkeen komeja lähti taas porotokkineen liikkeelle. Omiksi kyliksi komit rakensivat Krasnošeljen (1921) ja Kanevkan (1923). KUVAT: 206-208.

Komit asettuivat niemimaalle ilman viranomaisten lupaa. Huolimatta saamelaisten vastustuksesta ja esimerkiksi tsaarille kirjoitetuista valituksista komit jäivät asumaan Luujärvelle, tosin toiselle puolelle kylää ja Virma-jokea kuin saamelaiset. Vuonna 1897 Luujärvellä asui 116 komia ja 35 nenetsiä, mutta vuonna 1915 jo 493 komia kokonaisväestön ollessa 690 henkeä.

Komien ja saamelaisten välejä on luonnehdittu huonoiksi, mutta tosiasiallisesti he elivät pitkään erillään toisistaan, sillä molemmat ryhmät hoitivat aluksi poroja omalla tavallaan ja omissa oloissaan. Komien ja heidän mukanaan pororenkeinä tulleiden nenetsien vaikutus saamelaiskulttuuriin on tapahtunut vähitellen. Vaikutus voimistui 1930-luvulla kollektivisoinnin myötä, jolloin saamelaiset ja komit joutuivat työskentelemään ja asumaan tiiviimmin yhdessä. Tällöin myös heidän välisensä kontaktit vahvistuivat. Komien ja nenetsien vaikutus näkyy erityisesti poronhoidon, kuljetusvälineiden ja vaatetuksen kehityksessä. Arkaainen, saamelaisten puolinomadinen poronhoito muuttui suurporonhoidoksi, jossa tuotannollisilla seikoilla oli keskeinen osuus. Tokkia kasvatettiin ja poronhoitoa harjoitettiin lihantuotannon vuoksi. Varakkaimmat saamelaiset olivat tällöin asettuneet pysyvästi asumaan kyliin köyhempien jatkaessa puolipaimentolaista elämäänsä.

Komit olivat rikkaita ja taitavia poronhoitajia, mutta myös ovelia kauppiaita. Komien harjoittama poronhoito perustui maksimaalisen voiton tavoitteluun. Komit olivat suurporonhoitajia ja paimensivat tokkaansa tiukasti ympäri vuoden. Kasvavat porotokat tarvitsivat suurempia laitumia. Saamelaisten poromäärät olivat paljon pienempiä, ja koska ne palkivat kesäisin vapaana, joutui saamelaisten poroja komien tokkiin. Ne porot, joiden korvassa oleva merkki osoitti niiden kuuluvan saamelaisille, saatiin pois, mutta tuhatpäisestä tokasta omien porojen löytäminen ei ollut helppoa. Tällaista mastaamista, jossa pienempi tokka imaistaan suurempaan tokkaan, on käytetty aseena myös muualla laidunkiistoissa.

Saamelaisten kulkuvälineenä käyttämä ahkio vaihdettiin komien korkeaan saniin, joka valjastettiin kolmen tai neljän poron muodostaman valjakon eteen. Poronnahkaisesta peskistä luovuttiin 1920-luvulla, jolloin talvipukineena yleistyi hupullinen kangaspäällysteinen umpiturkki maalitsa. Myös poronnahasta valmistettujen jalkineiden ja koipisukkien mallit ja koristelu lainattiin komeilta ja nenetseiltä.

Kuolan saamelaisten: poronhoidon kollektivisointi,
Kuolan saamelaiset: poronhoito ja markkinatalous



Poronhoito- / poro-aiheisia linkkejä: poronhoito - kokoomasivu

Sisällysluettelo: Elinkeinot ja liikkuminen

Helena Ruotsala



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Reindeer husbandry: Kola Saami

Helena Ruotsala



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den