Koululainsäädäntö

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Koululainsäädäntö

1970-lukua pidetään saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen käynnistymisen vuosikymmenenä. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä (Suomessa 1972, Norjassa 1975) koululainsäädännössä vahvistettiin mahdollisuus vanhempien niin vaatiessa antaa saamen kielen opetusta saamelaisalueilla asuville lapsille.

1980- ja 1990-luvulla tullaan uuteen vaiheeseen, sillä suuria lakimuutoksia tapahtui eri maissa. Koululainsäädännön tarkoituksena on edistää voimakkaasti saamen kielen asemaa ja saamelaisten opetusta, erityisesti saamelaisten alueella. Saamen kielen ja saamenkielisestä opetuksesta säädetään perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen säännöksissä. Saamen kieltä voidaan opettaa itsenäisenä oppiaineena, äidinkielenä, vieraana ja valinnaisena aineena.

1990-luvulla koulusäädöksiä on muutettu useaan otteeseen siten, että kunnille asetettiin velvollisuudeksi järjestää opetusta saamen kielessä. Suomessa uudistettiin koko koululainsäädäntö vuonna 1998. Samalla turvattiin saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen rahoitus ja erityisesti saamenkielisen opetuksen asemaa vahvistettiin saamelaisalueella. Perusopetussäännöksiin sisällytettiin 1998 (SSK 1998/628; 629; 630) ensimmäistä kertaa velvoite antaa opetusta saamelaislaueella asuville lapsille pääosin saameksi sekä opettaa saamen kieltä äidinkielenä oppilaan opetuskielen mukaisesti. Norjassa astui voimaan 1999 uusi lainsäädäntö (1998, Lov om grunnskolen og den videregående opplaeringa (opplaeringslova) nr. 1096). Sen mukaan jokaisella peruskouluikäisellä on saamelaisalueella oikeus saada opetusta sekä saamen kielessä että saamen kielellä ja saamelaisilla oppilailla lukiokoulutuksessa on oikeus saada opetusta saamen kielessä. Ruotsissa on 1985 säädetty koululaki (SFS 1985:1100, muutos 1997:1212; SFS 1997:599) edelleen osittain voimassa. Sen mukaan saamelaiskoulut kunnallisten peruskoulujen kanssa säilyivät tasavertaisina, vaihtoehtoisina koulumuotoina saamelaisoppilaille. Kaikkien saamelaislasten on mahdollista suorittaa oppivelvollisuutensa saamelaiskoulussa peruskoulun sijasta. Peruskouluasetuksen (SFS 1997/599) mukaan sellaiselle oppilaalle, jonka toisen tai molempien huoltajien äidinkieli on muu kuin ruotsi, annetaan tässä kielessä äidinkielen opetusta opetusta oppilaan niin halutessa, yleensä kaksi viikkotuntia/vuosiluokka.

opetus


Sisällysluettelo: Koulutus

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

School legislation

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den