Paltto, Kirsti

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Paltto, Kirsti

Kirsti Paltto (1947-) on kirjailija, joka on syntynyt Utsjoen Outakoskella. Hän kävi Inarin kristillistä kansanopistoa 1964-65, jonka jälkeen kävi Raahen opettajaseminaarin. Opettajaksi valmistui 1971. Opettajana hän ehti toimia vain neljä vuotta, minkä jälkeen alkoi vapaaksi kirjailijaksi. Hän on julkaissut runoja, lastenkirjoja, novelleja ja näytelmiä sekä kuunnelmia Suomen ja Ruotsin radiolle. Hänet voidaan laskea merkittävimpiin saamelaiskirjailijoihin ja -prosaisteihin. Hän on nykykirjallisuuden edelläkävijä. Uransa alussa hän julkaisi suomenkielisen pamfletin Saamelaiset 1973.

Paltto aloitti tuotantonsa novelleilla, joissa on vahvimmillaan ja joissa jatkaa vahvaa suullista perinnettä sekä 1900-luvun alussa virinnyttä kertomakirjallisuuden perinnettä. Rakenteena on vaatimaton tarina, joka pureutuu realistisesti arkipäivän tapahtumiin ja ihmissuhteisiin sekä identiteettiproblematiikkaan. Pohdinnan aiheena myöhemmissä novelleissa ovat saamelaisten ja lantalaisten väliset suhteet, samoin kuin perinteisen ja modernin yhteiskunnan väliset kulttuuriongelmat.

Paltto on kirjoittanut kolmisenkymmentä vuotta, yhteensä 17 kirjaa. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Guhtoset dearvan min bohccot, jonka suomennos Voijaa minun poroni oli 1986 Finlandia-palkintoehdokkaana. Käännös julkaistiin ennen saamenkielistä alkuteosta. 2001 hänelle myönnettiin kansainvälinen palkinto, Helen prize for women. Ensimmäinen Helen Prize jaettiin viisi vuotta sitten. Hänen novellinsa Suoladuvvon oli 2002 Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana.

Paltto on kirjoittanut myös näytelmiä, muun muassa Rovaniemen teatteria varten 1970-luvulla sekä 1980-luvulla saamelaiselle Rávgoš-teatterille.

Tärkein tuotanto:

Pamfletti:

Saamelaiset 1973

Romaanit:

Guhtoset dearvan min bohccot 1987
Guržo luottat 1991
256 golláža 1992

Novellit:

Soagnu 1971
Risten 1981
Guovtteoaivvát nisu 1992
Suoladuvvon 2001

Runokokoelmat:

Riđđunjárga 1979
Beaivváža bajásdánsun 1985
Beštoriin 1997

Lasten- ja nuortenkirjallisuus:

Vilges geađgi 1980
Go ráhkun bođii Skáhpenjárgii 1982
Golleozat 1984
Dávggáš ja násti 1988
Divga 1990
Urbi 1994

Näytelmät ja kuunnelmat:

Liemmajoen Anni 1976
Maahiset, kuunnelma YLE 1977
Niilan porovaara, kuunnelma YLE 1981
Jiella, kuunnelma YLE 1990
Dat ráhkesvuohta Teatteri Rávgos 1994
Gáiggonat Teatteri Rávgos 1995
Váimboustibat Teatteri Rávgos 1996
Girill von Dáktelus Teatteri Rávgos 1999

Käännöksiä kirjailijan tuotannosta:

Ildstedene synger. Samisk samtidslitteratur (oversatt av Laila Stien) 1984
Sukukansojen novelleja 1985
Voijaa minun poroni (Guhtoset dearvan min bohccot,
suomentanut Eino Kuokkanen)
1986
Våja våja nana nana. Samiske tekster (ved Harald
Gaski)
1991
Canti Lapponi (a cura di Giorgio Pieretto) 1992
Juokse nyt naalin poika (Gurzo luottat, suomentanut
Eino Kuokkanen)
1993
Tivga (anaraskielan jurgalam Matti Morottaja) 1994
In the shadow of the midnight sun. Contemporary Sami prose and poetry 1996
Zeichen der Zerstörung. Roman (Gurzo luottat) (von
Regine Pirschel)
1997
Moroskovaja polnaja. Rasskazy, stihi i skazki pisatelei
Barentseva regiona
1997
Tästä alkaa tie. Barentsin alueen kirjallisuusantologia 1999
Stjålet (noveller, Suoladuvvan) (Ellen Anna Gaup,
Mikkel A. Gaup og Laila Stien)
2002
Mitt emellan (namnnovellen Suoláduvvan, på svenska Anne-
Marie Ljungberg & Kristina Utsi-Boine)
2002

Muu tuotanto:

(toim.) Savvon. Sámi Girjecálliid Searvi antologiija
1983
Aitmatov. Girjjat beatnaga dievvá (kääntänyt yhdessä
Eino Guttormin kanssa)
1993


Sisällysluettelo: Biografiset artikkelit

Irja Seurujärvi-Kari



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

This language version does not exist yet

Write it

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den