Vuovda (uuttu in Finnish), a birdhouse used by Saami in order to gather eggs

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Vuovda (uuttu)

Saamelaiset ovat vanhastaan keränneet alkukesäisen ruoan lisäksi vesilintujen munia. Linnuille on tehty sopivia pesäkoloja joko valmiiksi onttoihin puihin muokkaamalla niitä sopivan kokoisiksi tai tekemällä pesäpönttöjä, uuttuja, esim. ontoksi lahonneesta kelohongasta. Kelosta on hakattu sopivan kokoinen pölkky, ja siihen on tehty suuaukko ja katto. Pöntöt on asetettu vesistöjen lähelle suuaukko vedelle päin niin, ettei naapuriuuttu ole ollut näköetäisyydellä. Niihin ovat pesineet etenkin telkät, isokoskelot ja uivelot. Munia on kerätty vähitellen ja yhdestä uutusta niitä on voitu saada jopa toistakymmentä.

Pohjoissaamessa uutun nimenä on vuovda. Sana tunnetaan myös muissa saamelaiskielissä (esim. eteläsaamen voevte ja koltansaamen vuvdd), ja se voi tarkoittaa myös koloa tai puun onkaloa. Kyseessä on vanha omaperäinen sana, jolla on puunonkaloa tai vesilinnun puussa olevaa pesäkoloa tarkoittava vastine hantin kielessä. Aiemmin on esitetty myös, että suomen kielen onsi 'ontelo, kolo; ontto, tyhjä' johdoksineen (mm. ontelo, ontto) ja muine itämerensuomalaisten kielten vastineineen voisi olla samaa lähtöä. Myös suomen sanoja uu ja uuttu 'vesilinnun pönttö' on yhdistelty saamelaiskielten sanoihin tai arveltu olevan niistä lainaa. Saamen ja suomen sanojen yhteenkuuluvuus on kuitenkin epävarmaa.


Sisällysluettelo: Etymologia

Sisällysluettelo: Elinkeinot ja liikkuminen

- Kirsti Aapala KOTUS



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Vuovda (uuttu in Finnish), a birdhouse used by Saami in order to gather eggs

The Saami traditionally collected waterbird s eggs to supplement their food supplies in early summer. Suitable holes for the birds to nest in were made in hollow trees, or bird boxes were made, for example from the wood of hollow dead pine trees (snags). The suitably sized log was cut from a snag, an entrance hole was made in it and a roof put over it. The bird box was placed on the shore with the entrance hole facing the water in such a way that there was no other bird box with seeing distance. They were mainly used for nesting by goldeneyes, goosanders and smews. The eggs were collected gradually, and one bird box might yield ten or more eggs. The North Saami word for such a bird box is vuovda. There are corresponding forms in other Saami languages (e.g. South Saami voevte and Skolt Saami vuvdd), where they may also mean a hole or cavity in a tree. This is an ancient original Finno-Ugrian word with an equivalent in Khanty which likewise means a cavity in a tree or a waterbird s nesting hole in a tree. Previously it was suggested that the Finnish word onsi crevice, cavity, hollow, empty and its derivatives (e.g. ontelo, onto) as well as related words in the other Baltic-Finnic languages were cognates. The Finnish words uu and uuttu bird box have also been linked to the Saami word, or are thought to be loan words from Saami. This relationship is, however, uncertain.



Table of contents: Etymology

Table of contents: Means of livelyhood and transport

- Kirsti Aapala KOTUS



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den

,