Lapinverotus

From Saamelaiskulttuurin ensyklopedia
Jump to: navigation, search

Lapinverotus

Pohjoisen Fennoskandian saamelaisten verotukseen osallistui viimeistään keskiajalla sekä Ruotsin, Venäjän että Norjan kruunun edustajia. Norjan kuninkaan tiedetään verottaneen jo 1100-luvulla Jäämeren rannikon kalastajasaamelaisia. Venäjän intressejä alueella edustivat ensin karjalaiset kauppiaat, myöhemmin Kuolasta käsin toiminut verovouti danzikka. Ruotsin kruunu puolestaan antoi oikeudet lappalaisten verotukseen ja heidän kanssaan käytävään kauppaan 1200-luvulla privilegioina birkarleille eli pirkkalaisille. Tämän kehityksen johdosta osa Ruotsi-Suomen pohjoisen vaikutusalueen lapinkylistä oli uudelle ajalle tultaessa muodostunut valtioiden yhteiseksi verotusalueeksi. Ruotsin verotusalueella myös Venäjälle veroa maksoivat Sompion, Kuolajärven, Kitkan, Maanselän, Kemikylän ja Sodankylän lapinkylät. Kaikille kolmelle valtiolle verovelvollisia olivat Inarin, Kautokeinon, Aviovaaran, Lappajärven, Tenon ja Utsjoen lapinkylien asukkaat. Norjan ja Ruotsin yhteisverotus päättyi vuonna 1751 solmitun Strömstadin rauhansopimuksen yhteydessä. Venäjän verotus läntisemmissä Tornion Lapin kylissä lakkasi jo 1500-luvun lopulla. Kemin Lapissa Venäjän veron maksaminen jatkui vuoteen 1814 saakka.

Ruotsissa lapinveron keruu siirtyi suoraan kruunun harjoittamaksi toiminnaksi Kustaa Vaasan hallintokaudella vuodesta 1553 lähtien. Veron keruusta huolehtivat kruunun verovoudit, jotka kevättalvella kiersivät lapinkylästä toiseen kirjuriensa kanssa. Lapinveron (lappeskatt) maksuun olivat velvollisia kaikki täysi-ikäiset (1600-luvun alussa 17-vuotiaat) metsästykseen kykenevät miehet. Vero oli pirkkalaisveron tavoin luonteeltaan henkilökohtainen, ja se maksettiin pyynnin tuotteina. Esimerkiksi Kemin Lapissa täyttä verosuoritusta vastasi 1500-luvun lopulla kaksi näädän nahkaa, kaksi kiihtelystä (80 kpl) oravan nahkoja tai kahdeksan leiviskää (68 kg) kuivattuja haukia. Läntisemmissä lapinmaissa käytettiin veronmaksuun usein myös rahaa. Kaikki eivät maksaneet veroa täysimääräisenä,vaan kukin verovelvollinen oman maksukykynsä mukaan. Aivan vuosisadan lopulla yksittäisen veronmaksajan veronmaksukyky alettiin ilmaista verotusluvulla manttaali: Täyden manttaalin saamelainen maksoi veronsa täytenä, œ-manttaalin saamelainen suoritti verosta vain puolet ja Œ-manttaalin saamelainen puolestaan yhden neljäsosan. Kemin Lappia lukuun ottamatta lapinmaista laadittiin myös kalavesiluetteloita järvikalastuksen verottamista varten.

1600-luvun alussa kuningas Kaarle IX aloitti mittavat uudistustoimet saamelaisten hallinnon ja verotuksen suhteen. Kuninkaan pyrkimykset vuosina 1602-1605 vakiinnuttaa saamelaisten verotus kymmenyspohjalle epäonnistui, ja kymmenyksistä muodostui lopulta pieni lisävero perinteisen vuotuisveron rinnalle. Vuonna 1605 Kaarle uudisti vuotuisveron kannon ohjetta siten, että jokaisen verovelvollisen tuli maksaa kruunulle veronsa ainoastaan porontaljoina (2 hirvasta / 10 vaadinta) tai kuivattuina haukina (8 leiviskää=68 kiloa). Yksittäisiin verotuotteisiin keskittyminen oli saamelaisille raskasta, ja vuonna 1621 kuningas Kustaa II Aadolf vapautti lapinveron maksajat kolmen vuoden ajaksi puolesta heille määrätystä vuotuisverosta. Määräaikaisuudestaan huolimatta veronalennus jäi pysyväksi. Syytä tähän on vaikea tietää, sillä 1620- ja 1630-luvuilla lapinmaiden verotus oli vuokralla rannikkokaupunkien porvareilla, ja lähdemateriaali tältä ajalta on vähäistä. Vuotuisveron lisäksi saamelaiset maksoivat pieniä lisäveroja, kuten sääntöveroa, kymmenyksiä, haaksipalkkaa ja laamannin veroa. 1640-luvulta lähtien saamelaiset ryhtyivät maksamaan veronsa pääasiallisesti rahana myös itäisimmässä Kemin Lapissa. Kukin verovelvollinen maksoi edelleen vuotuisveroaan oman manttaalilukunsa osoittamassa suhteessa.

Vuonna 1695 käynnistettiin Ruotsin kruunun toimesta kattava lapinveron uudistus. Uudistuksen yhteydessä jokaisesta lapinkylästä muodostettiin oma veroyksikkönsä, jonka suoritettavaksi määrättiin vuosittain tietty muuttumaton rahasumma. Veron suorittamiseen olivat kollektiivisesti velvollisia kaikki kylän veronmaksukykyiset miehet. Kunkin lapinkylän verosumma oli tarkoitus määritellä sille kuuluneiden maa-alueiden perusteella. Verouudistuksen yhteydessä tehtiinkin ensimmäiset maakirjat lapinmaiden veronmaksajista sekä heidän maistaan. Sisällöltään maakirjat jäivät kuitenkin hyvin yleisluontoisiksi Uumajan Lappia lukuun ottamatta. Maakirjojen sisältämä niukka informaatio lapinkylien maista on herättänyt epäilyksiä siitä, saatettiinko kylän verosummaa käytännössä asettaa niiden perusteella. Osa tutkijoista esittää, että verosumma määräytyi lopulta kylän veronmaksajien määrän tai mahdollisesti kyläläisten hallussa olleiden porojen määrän mukaan. Vuonna 1760 voudit saivat uudet tarkennetut ohjesäännöt, joiden mukaan oli mahdollista laskea lapinkylän verorasitusta sen alueille asettuneiden uudisasukkaiden maankäytön vuoksi. Vuoden 1780 jälkeen veroa alettiin kerätä pitäjittäin. Uudisasutuksen leviämisen myötä lapinvero alkoi vähitellen menettää merkitystään. Nopeammin tämä kehityskulku eteni Suomessa, missä 1800-luvun alussa lapinveron maksajia oli enää Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnissa. Suomessa lapinvero lakkautettiin vuonna 1924 muiden maaverojen kanssa. Vaikka Ruotsin puolella uudisasutuksen eteneminen oli hitaampaa, siellä esimerkiksi rahan arvon lasku vaikutti lapinveron merkityksen vähenemiseen. Virallisesti lapinvero lakkautettiin Ruotsissa vuonna 1928.

Sisällysluettelo: Historia

Anu Vahtola



Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit

Dát ii leat vel davvisámegillii

Čále dan

Lapp taxation

By the Middle Ages at the latest, the Saami of northern Fennoscandia were being taxed by the representatives of the Crowns of Sweden, Russia and Norway. It is known that the King of Norway had taxed the fishing Saamis of the Arctic coast in the twelfth century. Russian interests in the area were represented first by Karelian traders, and later by a danzikka (tax bailiff) resident in the Kuola Peninsula. The Crown of Sweden, for its part, awarded the birkarlar (peasant merchants from the coast of the Gulf of Bothnia) the right to trade with the Lapps and levy taxes from them in the thirteenth century. As a result of these developments, by the beginning of the Modern Age some of the Lapp villages in the northern area of influence of the realm of Sweden-Finland had come to constitute a common tax region for the various states. The Lapp villages of Sompio, Kuolajärvi, Kitka, Maanselkä, Kemikylä and Sodankylä, which lay within the Swedish tax area, also paid taxes to Russia, and the Lapp villages of Inari, Kautokeino, Aviovaara, Lappojärvi, Teno ja Utsjoki were taxed by all three states. However, dual taxation by Norway and Sweden ended in 1751 in conjunction with the Peace of Strömstad, and taxation by Russia in the westernmost Lapp villages of Torne Lapland had already ended in the late sixteenth century. Those living in Kemi Lapland continued to pay taxes to Russia until 1814.

After 1553, in the reign of Gustav Vasa, the levying of taxes by Sweden was transferred directly to the Crown. The actual collection was carried out by Crown bailiffs who travelled round from one Lapp village to another in late spring and early summer together with their bookkeepers. All male adults (which in the eighteenth century meant seventeen years of age and over) who were capable of hunting were liable to pay the Lapp tax (lappskat). The tax was a personal one, like that levied by the birkarlar, and it was paid in the form of hunted prey. For example in Kemi Lapland at the end ofthe sixteenth century, a full tax contribution consisted of two pine martin skins, eighty squirrel furs or eight talents (68 kilos) of dried pike. In the westernmost parts of Lapland, the tax was also frequently paid in money. Not everybody paid his taxes in full, but rather each according to his ability to pay. At the very end of the sixteenth century, the individual s taxpayer s ability to pay began to be assessed in a land measure called a hide (mantal): a one-hide Saami paid his tax in full, a half-hide Saami paid only half, and a quarter-hide man paid only a fourth. Except in Kemi Lapland, lists of fishing grounds in Lapland were also drawn up in order to tax lake fishing.

At the beginning of the seventeenth century, King Carl IX initiated extensive reforms in the administration and taxation of the Saami, but his attempts to regularize the taxation on the basis of tithes failed, and in the end the tithes became a small additional tax alongside the traditional annual tax. In 1605 he reformed guidelines for the annual tax levy in such a way that each taxpayer was required to pay his tax to the Crown only in reindeer hides (two bulls or ten cows) or eight talents of dried pike. This concentration on single items placed a heavy burden on the Saami, and in 1621 King Gustav II Adolf released the payers of the Lapp tax from half of their annual tax burden for three years. Despite the time limit, the tax reduction in fact became a permanent one. It is difficult to ascertain the reason for this, because in the 1620s and 1630s the taxation of Lapland was chartered out to the burghers of the coastal towns and the source material for this period is scant. In addition to their annual tax, the Saami paid small extra taxes such as an entailment tax, tithes, a lagman s tax. From the 1640s on, the Saami began to pay their taxes in money in the eastern parts of Kemi Lapland as well. Each taxpayer continued to pay his contribution according to his hide rating.

In 1695, the Swedish Crown began a thorough reform of the Lapp tax. In this reform, each Lapp village was made into a separate tax unit, the levy on which was a fixed annual sum. The payment of this sum was the collective responsibility of all the males capable of paying. It was intended that the amount of tax levied on each Lapp village should be determined according to the lands that belonged to it. And the first land registers containing details of the taxpayers and their lands were in fact made in conjunction with the reforms. However, the contents of the land registers are very summary apart from those relating to Ume Lapland. The meagre information about the lands of the Lapp villages contained in the land registers has aroused doubts about whether the tax on the villages was really assessed according to them. Some scholars suggest that the assessment was in the end made according to the number of taxpayers in the village or possibly the number of reindeer owned by the villagers. In 1760, the bailiffs were given more precise instructions which permitted them to assess the tax burden on the village for the use of the land by settlers on it. After 1780, the parishes, too, began to levy a tax. With the spread of settlement, the Lapp tax gradually came to lose its relevance. This development was more rapid in Finland, where in the early nineteenth century the Lapp tax was no longer paid except in the municipalities of Utsjoki, Inari and Enontekiö. The Lapp tax was abolished in Finland in 1924 along with other land taxes. Although settlement in Sweden advanced more slowly, there too the significance of the Lapp tax decreased, partly as a result of a fall in the value of money. The Lapp tax was officially abolished in Sweden in 1928.

Anu Vahtola



Muokkaa tätä sivua

Articles in English

Denna språkversion existerar inte ännu

Skriv den